Miks masentaa

Hola!

Mä oon suomessa.
Musta tuntuu pahalta.
Mä en ajatellu ees kirjottavani tätä postausta. Ajattelin, että jätän tän nyt tähän ja yritän itekki piristyy. Mut sitten tulitte te. Te, ketä mä en ollu aiemmin nähny, jotka on ollu mun anonyymejä lukiota, joita mä en ees osannu kuvitella tapaavani. Mutta nyt viime viikon aikana te ootte tullu puhumaan mulle: tyttö bussissa joka kerto että sitä kiinostaa lähtee vaihtoon ku on kattonu mun videoita. Tyttö koulusta joka kerto että tykkäs mun blogista. Kaks tyttöö töistä joita satuin asiakaspalvelemaan, yks tyttö juhlista, ja muutama muu. vau. Kiitos miljoonasti joka ikiselle joka on henkilökohtasesti tullu mulle sanomaan jotain! Kiitos teidän, mä saan kirjotettua nyt tän.

Siitä on kulunut nyt 1 kuukaus 1 viikko ja 1 päivä. Ja mulla on ikävä takasin joka päivä. Moni teistä tietääkin jo että mulla jäi poikaystävä sinne. Kyllä, mulla oli seurustelu kielletty mutta mä en ainakaan voinu vaan sivuttaa niin voimakkaita tunteita. Carvin tuli mun mukaan suomeen ja oli kuukauden täällä ja mä en oo koskaan nauttinu mistään niin paljon. Hän lähti 4 päivää sitten, maanantaina. Carvin teki mun paluusta tosi paljon helpompaa ja mun ei oikeestaan tarvinukkaa kokonaa laskeutuu vielä suomeen. Nytku hän lähti mulla tuli jyrkkä lasku. Musta tuntuu niinku mä en tuntis itteeni koska yleensä oon se tyttö joka aina puhuu kaikille, on ilonen ja tarttuu jokaiseen tilaisuuteen missä voi tutustua muihin. Nyt mä käyn koulussa niinku pahinki zombi, mua ei vaan kiinosta. Musta tuntuu pahalta päivittäin ja mulla on niin järkyttävä kova ikävä Meksikoa ja Carvinia että mä en voi selittää.
Mulla on mun päivät suuniteltu, treenit,työ,koulu. Ja mä lasken päiviä siihen että pääsen takasi.
Mutta saa mulle tulla juttelee. Se mua piristää :) oon ens sunnuntaina eli 7 päivä menossa myymään myyrmäenhallin kirppikselle pöydällä numero 17 eli sinne mua saa tulla moikkaamaan!

Suomessa ei hymyilläkään. Kukaan ei tuukkaa puhuu kadulla. Tiesinhämän tästä mutta se oli päässy unohtumaan että se on oikeesti nii radikaalia. Se masentaa. Täällä ei pojat availekkaan ovia ja välillä kiroon itekseni ku esimerkiks koulussa odotan että pääsen luokasta ulos ja kaikki ryntää ulos eikä siinä auta ku jonottaa. Kuulostaa varmaan tosi naurettavalta mutta se oikeesti tuntuu tosi törkeeltä sen jälkeen ku meksikossa naiset päästetään AINA ensin. Miehet avaa ovet ja kantaa laukut. Täällä saan ovesta naamaan. Kiva.

Mä vaan oon niin hukassa nyt. Joka kerta ku kuulen Espanjaa mun sydän pakahtuu enkä voi sille mitään että kyyneleet nousee silmiin. Miten oikeestaan mikään voi tuntuu näi pahalta. Mä en oikeestaan osaa selittää näitä tunteita mitä mulla on ku en itekkään tiiä...

Töissä oon pirteä ja toivotan hyvät päivänjatkot/viikonloput sun muut ja yritän aina olla mahollisimman kohtelias mutta siltikin saan vastaukses välillä vaan tylyn ilmeen. Sori, ei mulla ollu tarkotus suututtaa. Ärsyttää vaan se suomalainen perustylyys.
Musta on huippua puhua muille exvaihtareille jotka käy läpi tätä samaa, tai on käyny sen jo. Tietää ettei oo ainut ja että tästä voi päästä yli. Kiitos teille <3 Nyt vasta sen huomaa kunnolla miten paljon ite on muuttunu. Kaiken näkee ihan eri tavalla ja asioita tehdessä kaikki tuntuu eriltä. Ei sitä osaa selittää.
Onhan täällä niitä hyviä asioitaki. Itseasiassa ihan huippuja ja joo oon niistä kiitollinen. Tää vaan on tätä vaihdon jälkeistä masennusta joka näköjään vaan pitää käydä läpi ja toivottavasti ei kestä pitkään. Kiitos että ootte jaksanu seurata tätä blogia ja ehkämä jatkanki kirjottelua tänne jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin hetken yritän panostaa mun toiseen blogiin www.saralehfash.blogspot.com ja saada sen taas henkiin! Ootte ihania pusut teille! :)

Sara